Ravintola, jonka ideologiassa korostuu suomalaisuus, kestävä kehitys, innovointi ja ekologisuus.
 

Ruoka

 
 
maannos_05_s.jpg
 

Alkuperä

Ruoan alkuperä on meille ensiarvoisen tärkeä. Tavoitteenamme on, että yli 90% käyttämistämme raaka-aineista olisivat kotimaisia. Olemme saaneet mahdollisuuden tutustua moneen upeaan kasvattajaan Suomesta ja haluamme osaltamme tukea heidän työtään. Me saamme heiltä loistavia raaka-aineita ja hyvää yhteistyötä. Suomen ilmaston takia joudumme välillä tekemään kompromisseja, mutta tätä pyrimme välttämään erilaisin säilöntä- ja valmistusmenetelmillä. Otamme oppia menneisyydestä ja lisäämme siihen uusia valmistusmenetelmiä.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, mutta ”ruokasesonkeja” on huomattavasti enemmän. Kasvisten osalta niitä löytyy jo kymmeniä, vaikka kasvukausi onkin lyhyt. Erilaiset säilöntämenetelmät näyttelevät suurta roolia, kun puhutaan suomalaisesta ruuasta ja tämän haluamme näkyvän ruokalistalla. Jokainen satovuosi on erilainen ja se tekee tästä mielenkiintoista ja inspiroivaa.

 
 
kuvitukset_5.png
 

Kitchen

Maannos sanana tarkoittaa hedelmällistä maankerrosta, josta lopulta kasvaa uusi kasvusto. Nimi kuvaa osaltaan myös meitä. Meillä on oma maaperämme, jonka pohjaksi olemme rakentaneet ammatillisen osaamisen. Uudet innoituksen aiheet ja yhteinen ruokaideologiamme rakentavat meidän maannoksen, josta ruokatuotteemme kasvaa. Ajatusta ravintolan ja ruokalistan suhteen haudutettiin pitkään ja päädyimme lopulta tarjoamaan laadukasta kasvispainotteista ruokaa.

Noudattelemme ajatusta siitä, että lihan syönti oli aikoinaan juhlapäivien luksusta. Menun keskeinen teema ja kruunu onkin kasvikset. Niiden oheen voi tilata laadukasta lihaa tai kalaa. Kasvismenussa käytämme lihaliemiä, kuivaa kalaa ym. tuomaan lisää syvyyttä annoksiin, mutta varsinaisesti lihaproteiinia ei menussa ole.

Menut sopivat nautittavaksi koko pöytäseurueen voimin. Jaettavilla liha- tai kala-annoksilla luomme pöytään juhlan tuntua.  Menu tarjoillaan pieninä jaettavina annoksina, joita tulee 7-9 kpl pöytään sopivaan tahtiin. Menun lisäksi tarjolla on vaihtuvat päivänannokset, sekä pieniä annoksia pienempään nälkään.

Suomalaisia raaka-aineita ja satokausia kunnioittaen emme sido itseämme tiukkoihin ruokalistoihin. Otamme tietenkin erityisruokavaliot huomioon, mutta toivomme, että pääsette makumatkalle yllätyksellisyyden elementin kera.

 
 
Menun hinta 38€
Jaettavat pääruoat 25€ and up
Jaettavat alkuruoat 10€ and up
Annokset 14€ and up
Makeat 5€ and up
Baarisnäkit 3€ and up
 
 
 
maannos_5_s.jpg

Bar

Juomatuotteemme pohja on kotimaisissa panimotuotteissa. Kotimaiset oluet ja siiderit näyttelevät suurta roolia juomalistalla. Tätä täydennämme kotimaisilla tisleillä ja eurooppalaisilla viineillä. Emme halua missään nimessä profiloitua ”olutravintolaksi”. Suomalaisista juomatuotteista se on kuitenkin pisimmälle kehittynein. Näiden kaikkien yhdistäminen ruokatyyliimme on luonnollinen valinta ja maut tukevat toisiaan. Baarissa voi nauttia saman menun kuin pöydässä, mutta tarjolla on myös erillinen baarimenu, joka on saatavilla sulkemiseen asti.

 
 

Juomapaketit menun kaveriksi

Olut/Viini/Mehu

 
 
 

Makumatkalle yllätyksellisyyden elementin kera.

 
maannos_6_s.jpg